Itämeripäivän juhlaohjelma Huvilanrannassa

Tapahtuman esittely

Perinteinen Itämeripäivän aamunavaus järjestetään tänä vuonna Huvilanrannassa. Itse aamunavauksen lisäksi maksutonta merellistä ohjelmaa järjestetään aina iltakuuteen saakka ja luvassa on muun muassa työpajoja, elävää musiikkia, paneelikeskusteluja ja Itämeri-ystävällistä ruokaa.

Itämeri yhdistää ihmisiä ja tarjoaa meille mielenmaiseman. Voimme kaikki omilla valinnoillamme vaikuttaa meren tilaan ja vaikka vielä paljon on tehtävää, olemme taas päässeet muutaman askeleen eteenpäin. Sitä haluamme Itämeripäivänä juhlistaa. Tänä vuonna aamunavauksen ja muun John Nurmisen Säätiön järjestämän juhlaohjelman teemana on itämeriläisyys. Itämeri yhdistää rantavaltiot toisiinsa, mutta onko meillä yhteistä Itämeri-identiteettiä? Miten hyvin Suomen nuoret tuntevat kotimerensä? Entä millainen on itämeriläinen ruokakulttuuri? Muun muassa näihin kysymyksiin pureudutaan päivän aikana.

Kello 9–11: Aamunavaus Huvilateltassa sekä striimin välityksellä
Helsingin pormestari Juhana Vartiaisen alkusanat, kansainvälisten kumppaneidemme terveiset sekä John Nurmisen Säätiön teettämän tutkimuksen tulokset ja keskusteluja itämeriläisyydestä sekä Itämeri-identiteetistä. Juontajana Baba Lybeck.

Kello 11–13: Lounasta vastuullisesti
Lyhyitä haastatteluja sekä keskusteluja ruoasta ja vastuullisuudesta. Jos nälkä yllättää, nauti Itämeri-ystävällinen lounas Huvilanrannan lounaskioskista!

Kello 13–16: Liveradiota ja merellistä ohjelmaa koko perheelle
Radio Helsinki ja Laura Friman ovat paikalla tekemässä lähetystä – luvassa on musiikkia ja haastatteluja. Samaan aikaan perheen pienimmille on tarjolla merellistä ilmaisohjelmaa, kuten ohjattua askartelua, kasvomaalauksia, musiikkiliikunnallinen meritietohetki sekä Itämeri-aiheinen tietovisa.

Kello 16–18: Elävää musiikkia ja illan huipennus
Illan musiikista vastaa VIMMA, jonka “kalevalaisessa taidepopissa ja folk-progessa ikiaikaiset melodiat sekoittuvat nuorten helsinkiläismuusikoiden ajatuksiin hektisestä nykymaailmasta, ilmastokriisistä ja luontosuhteesta, utopioita ja tulevaisuudenkuvia rakentaen“.

Tervetuloa juhlimaan Itämerta kanssamme!

Klikkaa itsesi mukaan Facebook-tapahtumaan.

Kategoriat

Huvila, Kaupungilla

Kartta

Esteettömyys

-Invalidipysäköinti (ilmoitettava tarpeesta konserttia edeltävänä päivänä).
-Tapahtumapaikalla esteetön kulku.
-Inva-WC.
-Induktiosilmukka.
-Katsomossa maadoitettu pistoke.

Tapahtuman tiedot

  • Aika:

    • to 25.8.2022 09:00–18:00

  • Osoite:

    Huvila
    Eläintarhantie 8
    00530 Hakaniemi

  • Liput:

    Tapahtuma on maksuton

Sinua saattaa kiinnostaa