Kremerata Baltica, Gidon Kremer & Olli Mustonen
-
Aika:
-
pe 22.8.2025 19:00
-
Kesto: n. 2h, väliaika
-
-
Osoite:
Musiikkitalo, Konserttisali
Töölönlahdenkatu
00100 Helsinki
Tapahtuman esittely
Latvialainen viulisti- ja kapellimestarilegenda Gidon Kremer tuo kamariyhtyeensä Kremerata Baltican ensimmäistä kertaa Juhlaviikoille. Yhtye soittaa Musiikkitalossa kaksi konserttia, joista ensimmäisessä kuullaan pianosolistina, kapellimestarina ja säveltäjänä Olli Mustosta. Ohjelmassa on Mustosen lisäksi Bachin, Weinbergin ja Mozartin musiikkia.
1997 perustettu Kremerata Baltica on yksi aikamme kansainvälisesti arvostetuimmista kamariorkestereista. Nuorista Baltian maista kotoisin olevista soittajista koostuva orkesteri on kiertänyt yli 1 000 konserttilavaa maailmanlaajuisesti ja kerännyt vankan fanikunnan niin nykymusiikin kuin klassisen ohjelmiston ystävien keskuudessa. Yhtye on tehnyt lukuisia klassikoiksi kohonneita levytyksiä arvostetuille ECM, Nonesuch, Deutsche Grammophon, Hyperion, Sony, Teldec, Alpha-classics ja EMI-levymerkeille ja se on palkittu muun muassa Grammylla vuonna 2002. Ennen kaikkea Kremerata Baltica on tuonut latvialaista, liettualaista ja virolaista kulttuuria maailman tietoisuuteen ennennäkemättömällä tavalla.
Ensimmäisessä konsertissaan Juhlaviikoilla orkesteri esittää J.S. Bachin ja W.A. Mozartin konsertot solistinaan kansainvälisesti menestyneimpiin pianisteihimme lukeutuva Olli Mustonen. Ohjelmassa on myös kulttisäveltäjä Mieczysław Weinbergin konsertino viululle ja jousille. Konsertin päättää Mustosen jousikvartetto orkesterille sovitettuna.
Kremerata Baltica
Gidon Kremer, viulu
Olli Mustonen, piano, kapellimestari
Ohjelma:
J.S. Bach: Pianokonsertto d-molli, BWV 1052
Mieczysław Weinberg: Konsertino viululle ja jousille, op. 42
W.A. Mozart: Pianokonsertto nro. 14 Es-duuri, K449
Olli Mustonen: Jousikvartetto 1, versio jousiorkesterille
Kategoriat
Kartta
Esteettömyys
Musiikkitalo on liikkumisesteetön.
Musiikkitalon infosta voi lainata pyörätuolia.
Esteettömiä WC-tiloja löytyy talon jokaisesta kerroksesta.
Liikkumisesteisten pysäköintipaikat sijaitsevat Q-Park Finlandia pysäköintihallin alimmalla tasolla, josta on hissiyhteys Musiikkitalon pääaulaan.
Liikuntaesteisten saattoliikenne: Invataksit voivat Kansalaistorin kunnostustöiden ajan noutaa ja jättää asiakkaansa Musiikkitalon Mannerheimintien puoleiselle pääsisäänkäynnille.
Esteettömyystiedot Musiikkitalon sivuilla »
Tapahtuman tiedot
-
Aika:
-
pe 22.8.2025 19:00
-
Kesto: n. 2h, väliaika
-
-
Osoite:
Musiikkitalo, Konserttisali
Töölönlahdenkatu
00100 Helsinki