Sun & Sea

Kuva: Andrej Vasilenko (Rugile Barzdziukaite, Vaiva Grainyte, Lina Lapelyte, Sun & Sea, 2019.)

Tapahtuman esittely

Ilmastokriisiä kommentoiva Sun & Sea on yksi ARS22-näyttelyn tapahtumallisista teoksista. Kokonaisvaltainen oopperateos voitti parhaan paviljongin kultaisen leijonan Venetsian biennaalissa kesällä 2019.

Sun & Sea sijoittuu keinotekoiselle uimarannalle, jolla auringonpalvojat kertovat tarinoitaan ja ajatuksiaan laulaen. 

Ooppera nostaa esiin ilmastokriisin aiheuttamaa huolta. Teoksessa taiteilijat kiinnittävät erityistä huomiota todellisuuden ja runouden väliseen suhteeseen sekä teatterin, musiikin ja kuvataiteen päällekkäisyyksiin.

Teos edusti Liettuaa Venetsian 58. Biennaalissa vuonna 2019, jossa se voitti Kultaisen leijonan parhaana kansallisena paviljonkina. 

Ohjeita yleisölle:

Esitys on käynnissä aina keskiviikosta sunnuntaihin. Esitystilaan pääsee sisään aina tasatunnein klo 15, klo 16, klo 17 & klo 18.

Esitystä pääsee seuraamaan yläpuolella olevilta parvilta. Parvella saa liikkua esityksen aikana vapaasti.   

Performanssi on käynnissä jatkuvasti. Esitystilassa saa oleilla lipussa mainitusta kellonajasta alkaen 5 minuuttia vaille tasatuntiin saakka.   

Huomioithan, että teosta katsotaan seisten. Saatavilla on pyörätuolipaikkoja.

Taiteilijat:

Rugilė Barzdžiukaitė (s. 1983, Vilna) on elokuvantekijä, teatteriohjaaja ja kuvataiteilija.   

Vaiva Grainytė (s. 1984, asuu Liettuassa ja Kanadassa) on kirjailija, näytelmäkirjailija ja runoilija. Hänen työnsä jatkuu usein kirjoituspöydän ulkopuolelle monialaisiin teoksiin kuten kuunnelmiin, paikkasidonnaisiin ja tanssiteoksiin sekä musikaaleihin.  

Lina Lapelytė (s. 1984, asuu Vilnassa ja Lontoossa) on taiteilija, säveltäjä ja esiintyjä. Hänen musiikkiin pohjautuvat performatiiviset teoksensa sisältävät viittauksia popkulttuuriin, sukupuolistereotypioihin ja nostalgiaan.   

Työryhmä:

Konsepti ja kehitys: Rugilė Barzdžiukaitė, Vaiva Grainytė, Lina Lapelytė
Ohjaus ja lavastus: Rugilė Barzdžiukaitė
Libretto: Vaiva Grainytė
Rimas Užgirisin englanninnoksesta suomentaneet: Kaijamari Sivill ja Markku Päkkilä
Sävellys ja musiikin johto: Lina Lapelytė
Kuraattori: Lucia Pietroiusti
Libreton käännös: Rimas Uzgiris
Laulajat: Svetlana Bagdonaitė, Aliona Alymova, Marco Cisco, Nabila Dandara, Claudia Graziadei, Sandro Hähnel, Lucas Lopes Pereira, Eglė Paškevičienė, Vytautas Pastarnokas, Salomėja Petronytė, Kalliopi Petrou, Annapaola Trevenzuoli, Elisabetta Trevenzuoli
Esiintyjät: Raminta Barzdžiukienė, Vincentas Korba, Jonas Statkevičius sekä paikalliset vapaaehtoiset
Paikallinen kuoro: Lempikuoro
Live soundtrack: Magdalena Kozlovskaja
Ääniteknikot: Marius Venskevičius
Kiertuetuotanto: Aušra Simanavičiūtė
Tuotantopäällikkö: Erika Urbelevič
Tekninen johtaja: Lique Van Gerven
Päätuottaja: Neon Realism
Tilaaja (Sun & Sea (Marina), Venice, 2019): Rasa Antanavičiūtė

Yhteistyössä:

Nida Art Colony of Vilnius Academy of Arts, Akademie Schloss Solitude, Goethe-Institut, JCDecaux, Münchner Kammerspiele, National Gallery of Art, Vilnius, StaatsschauspielDresden, The Momentary, Arkansas 

Teos toteutetaan yhteistyössä Kiasman, Helsingin juhlaviikkojen ja Jane ja Aatos Erkon säätiön kanssa. 

Tukijat:

Lithuanian Council for Culture, Ministry of Culture of the Republic of Lithuania, Laurenz Foundation, Basel, Vilnius City Municipality 

Kategoriat

Esittävät taiteet, Musiikki

Kartta

Esteettömyys

Pääovella on luiska, jonka kautta pääset esim. Kaapelin kauppaan / Infoon, ravintolaan, Merikaapelihalliin, Puristamoon ja C-rappuun. Myös museoiden ovella on luiska. Pannuhalliin ja Turbiinisaliin pääsee esteettömästi suoraan sisäpihalta. Kulku Valssaamoon ja Zodiakiin onnistuu B-portaan hissillä. Tapahtumien tuottajat vastaavat pyörätuolipaikoista ja sisääntuloreiteistä.

Saavutettavuustiedot Kaapelitehtaan sivuilla »

Tapahtuman tiedot

  • Aika:

    • 10.–14.8., 17.–21.8., 24.–28.8.

  • Osoite:

    Kaapelitehdas, Merikaapelihalli
    Kaapeliaukio 3
    00180 Helsinki

  • Liput:

    30 / 25 € (Lippu.fi)

    Osta liput

Sinua saattaa kiinnostaa