Courtney Barnett

The Holy

Kukaan ei tule kauempaa tälle Huvila-teltan keikalle kuin Courtney Barnett itse. Laulaja-lauluntekijän ja kitaristin koti sijaitsee Melbournessa. Barnettin esikoisalbumi Sometimes I Sit and Think, and Sometimes I Just Sit päätyi muun muassa The Guardianin, Pitchforkin ja The Timesin vuoden 2015 parhaiden levyjen listalle. Vuoden 2018 toukokuussa laatumenoa jatkoi kakkosalbumi Tell Me How You Really Feel.  

Barnettin indierock on ajatonta, joskin siinä saattaa kuulla kaikuja 1990-luvulta. Hänen musiikkinsa voisi olla hyväntuulisen Kurt Cobainin kynästä tai vähemmän nykivän Pavementin tuotannosta. Erityishuomion ansaitsevat Barnettin nokkelat sanoitukset. Ne sisältävät usein tarkkanäköisiä luonnehdintoja arjesta, kuten asuntonäytöistä Melbournen lähiössä (Depreston) tai kolmen nuudelipakkauksen päiväannoksesta (Three Packs a Day).

Illan aloittaa helsinkiläinen The Holy, jonka tummaa indierockia on povattu koko lajin pelastajaksi Suomessa. Viime syksynä julkaistu esikoislevy Daughter myös vastasi koviin odotuksiin. ”Taivaallisen hyvä bändi”, kuten Soundi arviossaan totesi.

Ovet avataan klo 17.30, The Holy aloittaa klo 19.00 ja Courtney Barnett klo 20.30.

Tähän konserttiin voit ostaa erikoishintaisen Paviljongin juhlapaketin, joka sisältää Japanilaiset puutarhapidot -menun ja lipun illan konserttiin.
Hinta käsittelykuluineen 139 € (sis. alv.).

Varaudu pienempään nälkään ostamalla Lippu + eväs -paketin etukäteen.

Huvilan ikäraja on 18 v. Nuoremmat pääsevät sisään huoltajansa seurassa.

Huvila-teltta

Eläintarhantie 8, Tokoinranta

Osoite: Eläintarhantie 8, Tokoinranta
Huvilan puh.nro. 050 441 6747 (käytössä festivaalin aikaan 15.8–1.9.2019)

 

 

Ennakkomyynti: TICKETMASTER SUOMI

Helsingin juhlaviikkojen liput myy Ticketmaster Suomi. Kaikki Ticketmasterin välittämät tapahtumat löytyvät www.ticketmaster.fi-sivuilta sekä kaikista lippukaupoista.

VERKKOKAUPPA (24 h)

www.ticketmaster.fi

Verkkokaupassa voi ostaa sähköisen eTicket-lipun tai tilata lipun postitse (viimeistään 5 päivää ennen tilaisuutta). Lisämaksusta voi tehdä lippuvarauksen, joka lunastetaan lippukaupoista.

Käsittelykulut

Lipun hinta sisältää käsittelykulut. Erikseen veloitetaan toimitus- ja maksutapakohtaiset kulut valintasi mukaan.

  • Käsittelykulu 1–4 € / lippu (riippuen lipun hinnasta)

Toimitustapakohtaiset maksut

– Sähköpostilippu (eTicket): 1 € / tilaus
– Postitus: 10 € / tilaus (kotimaa) / 40 € / tilaus (ulkomaat)
– Lippuvaraus 2,50 €/lippu (maksetaan lunastuksen yhteydessä)

LIPPUKAUPPA

Lippukauppojen yhteystiedot ja aukioloajat: www.ticketmaster.fi
Ticketmasterilla on yli 80 lippukauppaa, joista voi sekä ostaa suoraan lippuja että noutaa verkkokaupan tai puhelinpalvelun kautta tehtyjä varauksia.

PUHELINPALVELU

Auki ma–la 8–21, su ja pyhäpäivinä 10–18

Puh. 0600 10 800 (1,98 € / min + pvm) tai 0600 10 020 (6,79 € / puhelu + pvm)

Puhelinpalvelussa tehdään lippuvarauksia. Varaus noudetaan lippukaupasta. Liput voi tilata myös laskulla postitoimituksella viimeistään 30 päivää ennen tilaisuutta.

NÄIN OSTAT LIPPUSI EDULLISIMMIN

Yksittäiset liput on edullisinta ostaa suoraan joko verkkokaupasta (sähköinen eTicket) tai lippukaupasta.

OVILIPUNMYYNTI

Jos lippuja jää myyntiin ovelle, tapahtumapaikkojen lippukassat palvelevat tunnin ajan ennen kunkin tilaisuuden alkua.

PYÖRÄTUOLIPAIKAT

Pyörätuolipaikat kaikkiin tapahtumiin myydään Ticketmasterin puhelinpalvelusta.
Liikuntaesteisten saattajat pääsevät tapahtumiin maksutta.

KULTTUURISETELI

Ennakkomyynnissä liput voi maksaa Ticketmasterin hyväksymillä kulttuuriseteleillä (Smartum, Virikeseteli, Tyky-Kuntoseteli). Ovimyynnissä kulttuuriseteleitä ei voi käyttää.

Osassa tapahtumia ostorajoitus. Muutokset mahdollisia.