Kaupunkisinfonia ulkoilmanäytöksessä Lasipalatsin aukiolla

klo 22:00–23:30
Lasipalatsin aukio, Mannerheimintie 22
elokuva

DocPoint esittää: Kaupunkisinfonia Taiteiden yössä Lasipalatsin aukiolla!

Yli 20 nuoren suomalaisen elokuvantekijän tekemä montaasimainen dokumentti heijastelee hurmaavalla tavalla Helsingin 1990-luvun puolivälin tunnelmaa. Usean eri kuvaajan aiheet nivoutuvat yhteen ja saavat merkityksen ennen kaikkea osana kokonaisuutta, osana vuorokauden kiertoa yhdellä rajatulla alueella: Helsingin kaupungissa. Ihmiset tekevät työtä, viettävät vapaa-aikaa, syövät, nukkuvat ja juhlivat yksilöllisten rytmien mukaan. Kaupunkisinfonia piirtää kuvan 1990-luvun puolivälin Helsingistä, sen ihmisistä ja ajan hengestä nykykatsojille ja tuleville sukupolville.
Elokuvan kerrontaa jäsentää Tuomas Kantelisen säveltämä musiikkiteos.

Ulkoilmanäytöksen toteuttavat DocPoint, Amos Rex ja Pop Up Kino Helsinki osana Taiteiden yö Amos Rexissä-tapahtumaa.