Alma – Poltergeistin tarina

Kuva: Heidi Jakkula

Tapahtuman esittely

Konsertissa mezzosopraano Heidi Jakkula ja pianisti Heikki Pellinen piirtävät musiikin keinoin muotokuvan vuonna 1948 kuolleesta Almasta. Sen ytimessä on tositapahtumiin perustuva kummitustarina 2000-luvun alkupuolelta. Tarina kertoo, mitä tapahtui Lassilan perheelle oululaisessa, 1950-luvulla rakennetussa rintamamiestalossa, jonka he jakoivat poltergeist Alman kanssa.

Eläessään Almalle tärkeintä oli hänen lapsensa, joka menehtyi traagisesti eikä lapsenkaipuu hellittänyt kuoleman jälkeenkään. Myöhemmin Alman entiselle asuinalueelle Ouluun rakennettiin rintamamiestalo. Talossa asunut perhe alkoi kokemaan kummia. Aivan kuin talossa olisi ollut joku toinenkin…

Onko Alma jäänyt kuolemansa jälkeen entisille sijoilleen? Ja miten hän suhtautuu perheen pieniin lapsiin? Löytääkö Alma vielä rauhan?

Konsertissa esitettävät laulut ovat Alman aikalaisten, ruotsalaisten ja suomalaisten säveltäjien sävellyksiä (G. de Frumerie, B. Linde, I. Hannikainen, Y. Kilpinen, H. Alfvén, G. Nystroem, L-E. Larsson, W. Stenhammar). Laulujen tekstit punoutuvat yhdeksi kokonaisuudeksi, joka kertoo Alman elämäntarinan – tarinan, joka jatkuu vielä senkin jälkeen, kun hänen maallinen taipaleensa on päättynyt.

Konsertti on dramatisoitu ja se esitetään ruotsiksi, taustaprojisoinneissa on sekä suomenkieliset käännökset että tarinan tunnelmia värittäviä valokuvia. Konserttielämystä täydentää pieni valokuvanäyttely, jonka myötä yleisö pääsee sisälle tarinaan jo ennen konsertin alkua.

Kategoriat

Teatteri, Sisällä, Musiikki

Tapahtuman tiedot

  • Aika:

    • 19:00–20:00

  • Järjestäjä:

    Helsingin Konservatorio

  • Osoite:

    Helsingin Konservatorion konserttisali
    Ruoholahdentori 6
    00180 Helsinki

  • Esteettömyys:

    Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla.

    Tapahtumassa on esteetön WC.

  • Esityskieli:

    Ruotsi

  • Liput:

    Tapahtuma on maksuton

Sinua saattaa kiinnostaa