Sävelten tyttäret – naisten säveltämää musiikkia

Kuva: Helsingin kaupunginmuseo

Tapahtuman esittely

Säätyläiset harrastivat 1800–1900-luvuilla innokkaasti musiikkia, mutta säveltämisen katsottiin kuuluvan vain miehille. Vaikka asenteet eivät estäneet naisia säveltämästä, heidät on musiikin historiankirjoituksessa pitkälti sivuutettu.

Suomessa on vastikään tuotu päivänvaloon oikea musiikillinen kansallisaarre, jonka loivat sukupuolensa vuoksi varjoon jääneet naissäveltäjät. Professori Susanna Välimäki ja FT Nuppu Koivisto-Kaasik julkaisivat 2023 tietokirjan Sävelten tyttäret, jossa esitellään 126 historiallista suomalaista säveltäjänaista 1800-luvulta ja 1900-luvun alkupuoliskolta. Tekeillä on myös nuottijulkaisujen sarja, joka tuo unohdettujen säveltäjien musiikkia esittäjien ulottuville.

Taiteiden yönä Arabia kaikuu -liedkollektiivin laulajat ja pianistit esittävät kirjassa esiteltyjen säveltäjien teoksia Ruiskumestarin talon pihalla klo 18 ja 19. Nuppu Koivisto-Kaasik valottaa säveltäjä-naisten elämää, heidän sävellystensä taustaa ja heidän suhdettaan musiikkiin.

Sateen sattuessa konsertti pidetään erittäin intiimisti Ruiskumestarin talon piharakennuksen kamarissa. Museoon voi tutustua klo 21 asti.

Kategoriat

Installaatio / näyttely, Galleria / museo, Puheohjelma, Ulkona, Musiikki

Tapahtuman tiedot

  • Aika:

    • 18:00–21:00

  • Järjestäjä:

    Helsingin kaupunginmuseo

  • Osoite:

    Ruiskumestarin talo
    Kristianinkatu 12
    00170 Helsinki

  • Esteettömyys:

    Tapahtumaan ei ole esteetöntä pääsyä pyörätuolilla.

    Tapahtumassa ei ole esteetöntä WC:tä.

    Museoon ei pääse pyörätuolilla, inva-WC:tä tai hissiä ei ole. Ei esteetöntä pysäköintiä.

  • Esityskieli:

    Suomi

  • Liput:

    Tapahtuma on maksuton

Sinua saattaa kiinnostaa