Sädehuntuisessa hämärässä – Saima Harmaja -seura Taiteiden yössä
Tapahtuman esittely
Saima Harmaja -seura kutsuu Taiteiden yönä mukaan Helsingin kaupungin Talvipuutarhaan (Hammarskiöldintie 1 A).
Taiteiden yö Töölönlahden pohjukassa tuo kasvihuoneen parvekkeelle monivuotisen yhteistyökumppanimme, Niilo Rantalan ja Luovat Ajattelijat -yhtyeen Tampereelta musisoimaan vihreään viidakkoon.
Laulaja-lauluntekijä Niilo on jälleen säveltänyt uutta – häntä inspiroivat erityisesti suomalaiset klassikkorunoilijat vuosikymmeniltä 1920–1940. Saima Harmaja kuuluu tähän joukkoon.
Ohjelman otsikkona Talvipuutarhassa on Sädehuntuisessa hämärässä – tuo Saiman ilmaisu sopinee elokuiseen pimentyvään iltaan. Siellä tavoitamme runosäkein eksoottisen Katri Valan ja modernin Edith Södergranin, kuulemme Uuno Kailaan lyriikkaa, olemme Saima Harmajan kanssa Varjometsässä tai Rannalla, Kaarlo Sarkiasta Erottua näemme kyynelen hänen kasvoillaan, ja jossakin Surevassa puutarhassa laulaa Peipponen, ja me tunnistamme Kukkivan maan, vaikka Päivä viilenee.
Lauletun lyriikan lisäksi kuullaan lausuttuina Saima Harmajan runoja, niitä esittää SH-seuran puheenjohtaja Päivi Istala.
Talvipuutarhassa musisoivat seuraavat soittajat/laulajat:
Niilo Rantala: laulu, piano, sävellykset
Sampo Untamala: sello
Ilona Rantala: alttoviulu, laulu
Ella Saunders: viulu, laulu
Saarni Mäntynen: laulu
Eero Eteläpää: kitara
Sebastian Lehto: basso
Talvipuutarhan konserttiohjelma alkaa klo 19 ja kestänee tunnin, vähän toista. Taiteiden yön runoilijoita voi lähestyä myös lukien. Saima Harmaja -seuran jäsenet myyvät Talvipuutarhan sisääntulon kohdalla Ritva Ylösen kahta elämäkertateosta, Saima Harmaja – sydänten runoilija 1913–1937 (hinta 20 euroa) ja Saiman äidin, Laura Harmajan, tiedenaisen elämäkertaa Järjellä ja tunteella (hinta 25 euroa).
Tervetuloa kokemaan runouden ja laulun hurmaa elokuisessa Taiteiden yössä!
Kategoriat
Tapahtuman tiedot
-
Aika:
-
19:00–20:30
-
-
Järjestäjä:
Saima Harmaja -seura
-
Osoite:
Helsingin kaupungin Talvipuutarha
Hammarskjöldintie 1 A
00250 Helsinki -
Esteettömyys:
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla.
Tapahtumassa on esteetön WC.
https://tpr.hel.fi/kapaesteettomyys/app/summary/tpr:2780/
-
Esityskieli:
Suomi
-
Liput:
Tapahtuma on maksuton