Rastapunka – Viimeinen peli / Final Game

Kuva: Valtteri Kivelä

Tapahtuman esittely

Rastapungan tapahtumallinen kokonaisuus Viimeinen peli on historialliselle spekulaatiolle perustuva korttipeli ja paikkasidonnainen taideteos. Korttipeli jäljittelee osaltaan yhteisöllistä pasianssia, hullunkurisia perheitä ja autokorttipelejä. Teoksen lähtökohtana on vuonna 1550 Kustaa Vaasan perustuman kaupungin ensimmäinen kirkko ja hautausmaa, jotka muodostavat Vanhankaupungin kirkkorauniot. Paikan päällä tapahtuva korttipeli jäljittelee alkuperäisen rakennuksen arkkitehtuuria, leikittelee historiallisella spekulaatiolla ja nykyisyyden suhteella menneeseen, pohtien, keitä paikalle haudatut noin 150 vainajaa olivat. Kunnioittaen heidän perintöään, Rastapungan teos pohtii, millaista oli asua Helsingissä ajankohtana, joka ei ollut enää keskiaikaa, mutta jolla ei ollut edellytyksiä ilmentää oikein uutta aikaakaan.

Rastapunka (s. 1984) on kaupungeissa kuljeskeleva taiteilija, joka työskentelee projektiluonteisesti yksin ja yhdessä, mielellään julkisessa tilassa ja joskus kenenkään tietämättä. Rastapunkan töitä on ollut esillä muun muassa Korkeasaaren karhulinnassa, New Yorkin Hudson-joella sekä Helsingin kaupungin taidemuseossa.

Rastapungan järjestettävä tapahtumallinen kokonaisuus Viimeinen peli/Final Game on osa Vallilan Panimon galleriassa nähtävää Munkit ja nunnat -näyttelyä. Näyttely on avoinna panimon galleriassa (osoite Nilsiänkatu 10, 00510 Helsinki) Taiteiden yönä kello 21.00 asti ja muuten 28.8 asti maanantaista perjantaihin.

 

Kategoriat

Performanssi, Installaatio / näyttely, Kuvataide

Tapahtuman tiedot

  • Aika:

    • 18:00–19:15

  • Järjestäjä:

    Joonas Pulkkinen

  • Osoite:

    Vanhankaupungin kirkkorauniot
    Vanhankaupungintie
    00560 Helsinki

  • Esteettömyys:

    Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla.

    Tapahtumassa ei ole esteetöntä WC:tä.

    Tapahtumapaikalle on esteetön pääse, mutta ei wc:tä. Tapahtuma tapahtuu nurmialuella, joka saattaa olla kumpuinen, mutta sen seuraaminen on myös kauempaa mahdollista. Tapahtuman esitys ei edellytä osallistumista esitykseen.

  • Esityskieli:

    Suomi, englanti

  • Liput:

    Tapahtuma on maksuton

Sinua saattaa kiinnostaa