Juhlaviikot lahjoittaa Taidelahjat avoimena lähdekoodina

Helsingin juhlaviikonlopun alla jaettiin lähes 300 elähdyttävää Taidelahjaa ympäri Helsingin. Taidelahjat tilattiin ja toimitettiin saajilleen varta vasten kehitetyn sovelluksen avulla, joka jaetaan nyt avoimena lähdekoodina myös muiden kaupunkien käyttöön.

Lähes 300 Taidelahjaa jaettiin 20 taiteilijan voimin ympäri Helsinkiä johdantona 21.–23. elokuuta juhlittavalle Helsingin juhlaviikonlopulle. Jokaisesta aineettomasta taidelahjapaketista paljastui lyhyt sooloesitys klassisen tai kevyen musiikin artistilta, runoilijalta tai muun esittävän taiteen ammattilaiselta. Esityshetkeen saakka yllätyksenä lahjan tilaajalle ja saajalle pysyneet esitykset toteutettiin turvallisen etäisyyden päästä pihalla tai vaikkapa parvekkeen alla. Yhteistyössä Juhlaviikonlopun pääyhteistyökumppani Helsingin Sanomien kanssa jaetut Taidelahjat saivat innostuneen ja liikuttuneenkin vastaanoton, ja niille toivottiin kovasti jatkoa.

Taidelahjan tilaaminen onnistui konseptia varten kehitetyn helppokäyttöisen sovelluksen välityksellä. Avoimena lähdekoodina luotu sovellus mahdollistaa tilaamisen lisäksi Taidelahjojen hallinnoimisen, ja tekee näin niiden toteuttamisesta huomattavasti yksinkertaisempaa. Sovellus näyttää tilattavissa olevat Taidelahjat sekä vapaat esitysajat ja reitittää lopulta automaattisesti myös lahjoja toteuttavien taiteilijoiden päivän esitykset.

Eri ympäristöihin, taidesisältöihin ja visuaalisiin ilmeisiin vapaasti muokattava sovellus mahdollistaa konseptin monistamisen ilman suurta kehitystyötä missä tahansa. Juhlaviikonlopun tekijät toivovat, että Taidelahjat saisivat jatkoa muiden tapahtumanjärjestäjien ja festivaalien toimesta niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin.

”Loimme Taidelahjat alusta alkaen avoimen lähdekoodin projektiksi. Tämä on lahjamme kollegoille, jotka työskentelevät taiteen ja tapahtumien parissa ympäri maailmaa,” sanoo taiteellinen johtaja Marko Ahtisaari. ”Ilahduimme siitä, miten hyvin Taidelahjat otettiin vastaan Helsingissä. Tällaisen tuotannon ja applikaation kehittäminen vain yhdeksi hetkeksi yhdessä kaupungissa on iso ponnistus. Avaamalla konseptin ja lähdekoodin pyrimme näin kannustamaan muita antamaan taidelahjoja paikallisten esiintyjien voimin ja jatkamaan idean kehittämistä.”

Taidelahjasovellus suunniteltiin yhdessä Samuel Digginsin ja Tero Parviaisen Counterpointin kanssa. ”Haluamme löytää ihmisille uusia tapoja kohdata taidetta ja musiikkia teknologian avulla. Korona-ajan tuomat vaikeudet esittäville taiteilijoille tekevät tästä kutsumuksesta erityisen polttavan. Toivomme sovelluksen tarjoavan yhdenlaisen uuden taidekokemuksen, ja julkaisemalla lähdekoodin haluamme mahdollistaa Taidelahja-konseptin helpon käyttöönoton ympäri maailmaa”, sanoo Parviainen.

Sovellus toteutettiin Juhlaviikonlopun yhteistyökumppani Accenturen tuella. ”Teknologia mahdollistaa luovien ideoiden ja kulttuurikonseptien toteuttamisen ja levittämisen uudella tapaa, myös ilman maantieteellisiä rajoja. On hienoa olla mukana Juhlaviikonlopussa tuomalla taidetta kaupunkilaisille ja mahdollistaa sama ilo jopa laajemmin”, sanoo Tomas Nyström, Accenture Suomen toimitusjohtaja.

Taidelahjasovelluksen aineistot ja linkki GitHubiin löytyvät osoitteessa helsinkifestival.fi/artgifts


Kuva: Saara Autere