… Indie-piireistä ponnistava Autio teki läpimurron valtavirtaan vuoden 2022 kolmosalbumillaan Kaikki talot huojuu . Albumin menestyksen myötä Aution konsertti …
… Hill . Youngerin musiikkia kuultiin myös Beyoncén Homecoming -kiertue-elokuvassa. Vuonna 2022 Younger teki historiaa saatuaan Grammy-ehdokkuuden ensimmäisenä mustana naissooloartistina …
Aikamme suurimpiin laulaja-lauluntekijöihin lukeutuva yhdysvaltalainen Cat Power nousi Lontoon Royal Albert Hallin lavalle marraskuussa 2022 rekonstruoiden kappale …
… Muuntautumiskykyinen ja karismaattinen esiintyjä nousi koko kansan tietoisuuteen osallistuttuaan keväällä 2022 UMK:n kappaleellaan Kuuma jäbä .
Tänä vuonna 17 vuotta …
Juhlaviikkojen yleisön jo kaksi kertaa hurmannut ja Huvilan vuonna 2022 loppuunmyynyt Angélique Kidjo tekee näyttävän paluun Helsinkiin. Länsiafrikkalaisen …
… musiikkia tuttujen muusikkojen tulkitsemana.
Tutustu ohjelmaan ja tule nauttimaan festivaalista 20.–22.8.2021! Yhden, kahden ja kolmen päivän lippuja …
… juhlaviikkojen taiteelliseksi johtajaksi on nimitetty Johanna Freundlich 24.1.2024 alkaen. Hän vastaa festivaalin taiteellisesta suunnittelusta vuosina 2025–2029 …
… johtaja (marko.ahtisaari@helsinkifestival.fi) Johanna Freundlich | Taiteellinen johtaja (2025–2029) (johanna.freundlich@helsinkifestival.fi) Maria Silvasto | Tuotantopäällikkö …